|
Tietokoneen hankinta - hankintatavat

2. Tietokoneen hankintatavat
Tietokone voidaan joko ostaa tai saada lahjoituksena. Hankittua konetta voidaan parannella tai täydentää myöhemmin. Tätä koneen alkuperäisten ominaisuuksien lisäämistä kutsutaan päivittämiseksi.
Tietokone lahjoituksena Suomessa tietokoneita vaihdetaan uudempiin hyvin useasti. Vanhat käytöstä poistettavat koneet voivat olla käyttökelpoisia. Käytettyjä tietokoneita saatetaan antaa pois esimerkiksi lahjoituksina. Koneita voivat antaa niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin. Lahjoituskoneet eivät välttämättä ole käyttökelpoisia sellaisenaan. Niistä voi esimerkiksi puuttua osia; näyttö tai kiintolevy. Tai sitten niissä ei ole ohjelmia, tai ohjelmat täytyy asentaa uudelleen. Kustannuksia syntyy siis myös helposti lahjoituksina saaduista koneista. Lahjoituksenakaan ei kannata ottaa vastaan konetta, jonka käyttökuntoon saaminen ylittää saajan mahdollisuudet.
Tietokone ostamalla - Käyttäjän tarpeet ja käytettävissä olevat rahat määrittelevät sen, minkälainen tietokone hankitaan Raha ratkaisee, myös tietokoneen hankinnassa. Jos käytettävissä on vähän (50-300 euroa) rahaa täytyy tyytyä käytettyyn tietokoneeseen. Toimivan ja perusasioihin kuten Internetin käyttöön ja kirjoittamiseen kelpaavan tietokoneen saa jo 100:lla eurolla. Ennen hankintapäätöstä, kannattaa vertailla hintoja vaikka Huutonetissä www.huuto.net Täytyy muistaa kuitenkin se, mitä vähemmän on osaamista tietokone-asioissa, sen enemmän tarvitaan muiden apua hankinnoissa ja asennuksessa. Jos lähipiirissä ei ole ketään osaavaa ihmistä, apu maksaa. Osa rahoista kannatta varata mahdollisesti ostettavaan apuun, jotta hankittu kone saadaan käyttökuntoon.
400-500 eurolla saa jo uuden perustason koneen käyttöjärjestelmineen. Käytettyihin ei useinkaan saa muuta kuin käyttöönottotakuun, mutta uuteen koneeseen saa jo vuoden takuun.
Rahaa täytyy varata -hankintaan - lahjoituskonekaan ei usein ole täydellinen -takuu - lisärahalla saa usein 3:n vuoden takuu -tuki - myös ohjelmat ja laitteet täytyy asentaa -huolto - käyttäjä voi sotkea koneen tai koneelle voi tapahtua jotain, mitä takuu ei korvaa
Rahoitus muualta Rahoitusta koneen hankintaan voi saada oman kukkaron ja vanhempien lisäksi myös muualta, varsinkin opiskelu ja kuntoutuskäyttöön hankittaviin koneisiin ja ohjelmistoihin. Avustukset eivät useinkaan kata kaikkia tietokoneen hankinnasta ja käytöstä syntyviä kuluja, joten omaa rahaakin tarvitaan.
Rahoitusta kuntoutus- ja opiskelukäyttöön hankittavaan koneeseen voi kysellä kunnasta tai esimerkiksi Tukilinja-yhdistyksestä www.tukilinja.net
1. Miksi tietokone?
2. Tietokoneen hankintatavat
3. Tietokonelaitteisto
4. Näyttö on tärkein
5. Hiiret ja näppäimistöt
6. Ohjelmat
7. Huolto, tuki ja takuu
8. Internet liittymät
Sivun alkuun
Internet-liittymä
Internetin historiaa
Internet-sanasto
Joidenkin termien määritelmät
Mitä eri määritelmät tarkoittavat?
Prosessori eli suoritin koko alkaen 1,5 GHz > => Luku tarkoittaa kellotaajuutta, joka kertoo koneen nopeudesta käsitellä ohjelmia (laskentasykähdysten määrä sekunnissa). Toimii tehokkaimmin riittävän suuren keskusmuistin rinnalla. Yksi Gigahertsi on tuhat Megahertsiä joka on puolestaan miljoona värähdystä sekunnissa. Ja prosessori on siis se koneen tärkein osa, joka hoitaa laskennan. Tyypilliset kotikoneet tällä hetkellä ovat 600-800 MHz koneita, mutta 2G suoritinkin on jo markkinoilla. Katso Prosessori
Keskusmuisti eli käyttömuisti eli työmuisti koko alkaen 256 Mt > => Muistikapasiteetti, joka on ikään kuin koneen välimuisti. Mitä suurempi luku sitä tehokkaammin kone kykenee avaamaan useammanhjelman yhtaikaa. Tarvitsee rinnalleen riittävän suuren prosessorin kellotaajuuden hyödyntääkseen muistinsa. Koneen tehoa voi nostaa ostamalla lisää ram-muistia. Nykyään koneissa yleensä 256-512 Mb keskusmuistia. Katso Keskusmuisti
Kiintolevy eli kovalevy koko alkaen 20 Gb > => Koneen kovalevyn eli kiintolevyn koko, jota jokainen tallennettu tiedosto pienentää. Kovalevyn kannattaa olla tilava, koska esim. kuvien tallennus vaatii paljon tilaa. Nykykoneiden kiintolevyt ovat 20-40 Gb. Katso Kiintolevy
Näyttö SVGA, 17" tai 21" tai LCD 17-25" => ns. turvallinen näyttö on SVGA-merkinnällä varustettu ja näytön koko ilmoitetaan tuumissa. 17" pienempää näyttöä tuskin kannattaa enää hankkia (ellei se ole litteä eli LCD) Katso Näyttö on tärkein
Näytönohjain alkaen 70 Hz > => 70 Hz taajuus on minimivaatimus näytönohjaimelle, jotta vältettäisiin silmien rasittuminen. Silmän oma 'virkistystaajuus' on n. 25 Hz. Näytönohjain hoitaa näytön piirtämisen ja päivittämisen ja olennaista on pystysuunnan virkistystaajuus. Nykyiset näytönohjaimet ovat 3-D ohjaimia eli ne pystyvät näyttämään kuvat kolmiulotteisina. Katso Näytönohjain
Äänikortti => Emolevylle asetettava laajennuskortti, joka mahdollistaa pelien, multimedian musiikin ja puheen kuuntelemisen. Sen avulla voi myös äänittää. Katso Äänikortti
Sivun alkuun
Kysy tai anna vinkki - Me vastaamme!


Etusivu | Palvelut | Takaisin alkuun |
Koulutusohjelma
Opetus perustuu kuuteen (6) eri jaksoon, jotka on jaettu opetusmoduleiksi eli eri aiheiden koulutusosiksi. Voit valita aloitustasosi itse eli aloittaa oppiminen mistä ja miltä tasolta sinä haluat.
Valitse moduli mistä aloitat!
1. ATK -ympäristö
2. Tietokoneen käyttö
3. Sähköposti
4. Internet ja tiedonhaku
5. Word, Excel, PowerPoint
6. Omavalintaiset opinnot
Kun olet läpikäynyt kaikki kuusi opetusmodulia yhdessä kouluttajan kanssa ja kerrannut niitä itsekseen, niin sinulla on jo perustiedot ja taidot itsenäiseen Internetin ja tietokoneen käyttöön.

KYSY NEUVOA JA KLIKKAA!
Liiton toimisto
ATK-sanasto
Eniro
Enter
Internet-opas
Internet-sanasto
Mukanetti
Nettiapu
NetiKetti
OK-opintokeskus
Palvelut
Sanakirja
SenioriNetti
Senioriportaali
Talkkariprojekti
Tieke
Tietokoneen ABC
TietokoneUutiset
Viestintävirasto
Väinö

Extranet | Palaute | WebMail
|