|
UUTISKIRJE 1/2008
Tämä on ATK-taitoja ikäihmisille -hankkeen uutiskirje yhdistyksille, yhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille.

Hyvä yhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri
Valtakunnallinen ATK- taitoja ikäihmisille -hanke on nyt käynnistynyt
Suomen Omakotiliitto on saanut Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen kolmivuotiseen ATK-taitoja ikäihmisille hankkeeseen ja on nyt käynnistänyt Pilot -vaiheen jälkeen sen valtakunnallisena hankkeena kumppaneinaan Suomen Kylätoiminta ry ja Vanhustyön keskusliitto ry sekä Omakotiliiton omat piirijärjestöt ja yhdistykset.
Yhdistykset ovat keskeinen osa käynnistyvää koulutusjärjestelmää. Jotta yhdistys voisi tulla hankkeeseen mukaan sen olisi ainakin käsiteltävä ja päätettävä seuraavia asioita:
Periaatepäätös osallistumisesta
Mikäli yhdistys katsoo aiheelliseksi tulla mukaan hankkeeseen ja tarpeelliseksi käynnistää ATK-taitoja ikäihmisille koulutusta joko omalle jäsenkunnalleen tai alueensa omakotiasukkaille, on sen tehtävä muodollinen periaatepäätös koulutuksen käynnistämisestä.
ATK-opintokerhon perustaminen
Päätöksen jälkeen yhdistys käynnistää ATK-opintokerhotoiminnan yhdessä OK -opintokeskuksen kanssa, jonka Internet-sivustolta www.ok-opintokeskus.fi saa tarvittavat toimenpide-ohjeet. Omakotiliiton ATK-hankeen toimesta autetaan, neuvotaan ja tuetaan kerhon perustamisessa ja siihen liittyvissä muissa asioissa.
Koulutusyhteyshenkilön nimeämien
Kun yhdistys on tehnyt myönteisen päätöksen ATK-taitoja ikäihmisille -hankkeeseen mukaan lähdöstä, on sen nimettävä koulutukseen yhteyshenkilö, joka voi olla puheenjohtaja, sihteeri, hallituksen jäsen tai toimihenkilö. Samoin myös mahdollisimman pian ilmoittava sekä päätös että valitun yhteyshenkilön yhteystiedot Omakotiliiton toimistoon projektisihteerille.
Markkinointiesite ja Internet-sivusto
Hanke on tuottanut tämän kirjeen liitteenä olevan markkinointiesitteen ja Internet-sivuston www.seniorika.net, joiden tarkoituksena on auttaa ja helpottaa yhdistystä päätöksenteossa, kouluttaja- ja oppilashankinnassa sekä koulutuksen käynnistämisessä.
Lisätietoja kaikista hankkeeseen liittyvistä asioista saat Omakotiliiton toimistosta. Älä emmi ottaa yhteyttä!
”ATK-taitojen oppiminen on helppoa kuin kynän teroittaminen!”
Nyt kannattaa tulla mukaan heti alkuvaiheessa!
Tervetuloa mukaan!
Yhteistyöterveisin
Pentti Heikkurinen
Pentti Heikkurinen, projektisihteeri GSM 045-7731 2000 pentti.heikkurinen@omakotiliitto.fi
Suomen Omakotiliitto ry - ATK-taitoja ikäihmisille –hanke Sompiontie 1 00730 HELSINKI Puh. (09) 680 371 43 GSM 045-7731 2000 Fax (09) 680 371 55
etunimi.sukunimi@omakotiliitto.fi www.omakotiliitto.fi www.seniorika.net


Etusivu | Sivukartta | Takaisin sivun alkuun
Sivut näkyvät ja toimivat parhaiten Internet Explorer selaimilla |